SPEKTRE

Mafiailta 8.6.2004, teemana Telepaatit

Mafiaillan aihe: Telepaatit

Tiistaina keskusteltiin siis telepatiasta. Muistiinpanoni ovat vähän sotkuisia, mutta toivottavasti mitään olennaista ei jää puuttumaan.

Sovimme lopuksi, että heinäkuun mafia pidetään tavalliseen tapaan 13.7. ja siellä keskustellaan sopivasti edellisenä viikonloppuna pidetystä Finnconista.


Erkka aloitti keskustelun kaivamalla esiin Alfred Besterin Murskatun miehen. Mafian edetessä myös Asimovin että Banksin teoksissa havaittiin telepatiaa; jälkimmäisen kohdalla keskustelua tosin herätti, voiko koneiden välinen ajatustenvaihto olla telepatiaa. Sarjakuvien puolelta telepatiaa löydettiin X-Menistä ja Judge Dreddistä ja televisiosarjoista mainittiin esimerkiksi Firefly.

Pohdimme myös eri maailmojen telepaattien vaihtelevia voimia: Spockin tarvitsee yleensä koskettaa kohdetta harrastaessaan telepatiaa, Babylon 5:n telepaatitkin tarvitsevat näköyhteyden, mutta esimerkiksi Stainless Steel Rat -sarjassa telepatia toimii toisiin aurinkokuntiin asti ja kovimmat telepaatit paiskovat kokonaisia aluksia telekineettisesti halki avaruuden.

Liisa luetteli useammankin kylmään sotaan sijoittuvan tieteistarinan telepaattien sotilaallisesta käytöstä niin kommunikointiin kuin vihollisen asemien tuhoamiseen. Tuhotelepaatteja on käytetty myös Starship Troopersissa, mutta yleisemmin scifikirjailijat käyttävät telepatiaa mahdollistaakseen kommunikoinnin muukalaisten kanssa.

Yhteiskunnan suhtautumisen telepaatteihin ajateltiin johtuvan telepaattien osuudesta muusta väestöstä, ja siitä kuinka uusi ilmiö telepatia on. Jos telepatia on uutta tai telepaattien määrä vähäinen yhteiskunta pyrkii hallitsemaan niitä (esimerkiksi Babylon 5). Jos puolet väestöstä osaa telepatiaa, sitä on hyvin hankalaa valvoa.

Keskustelun kääntyessä fantasiaan huomattiin, että fantasiassapa ei olekaan kovin paljon ihmistenvälistä telepatiaa; erilaisia eläimen ja ihmisen yhdyssiteitä löytyy sentään jonkin verran. Ihmistelepatiaakin löysimme Forgotten Realms -sarjan jostain kirjasta ja Robin Hobbin Näkijän tarusta. Lisäksi He-Manissä on telepatiaa.

Telepaattitarinanaiheitakin heiteltiin illan aikana. Ensimmäisessä skenaariossamme tulevaisuuden Nokia metsästää telepaatteja, koska ne syövät kännykkämarkkinoita. Toisena esitettiin, että ihmisillä alkoi aikanaan ilmestyä taikakykyjä, mutta taikakykyiset tapettiin noitavainoissa. Pohdimme myös millaista telepaatin on lukea juopuneen henkilön mieltä.

Lisäksi keskustelussa oli useampaan kertaan esillä maalinjälkeiset halaukset jääkiekossa. En kyllä enää täysin muista, kuinka se liittyi telepatiaan (taisi olla jotain ryhmämieleen liittyvää), mutta koska minun käskettiin kirjoittaa se ylös, mainitsen sen nyt tässä.

  • Kirjallisuutta
    • Alfred Bester: Murskattu mies (telepaattiklassikko)
    • Robin Hobb: Näkijän taru (runsaasti telepatiaa)
  • TV-sarjoja
    • Babylon 5 (tämä on varmaan pakollinen)

Ari Seppi