SPEKTRE

Zombipikkujoulut, 4.12.

Spektren ja Tyrin pikkujouluja oli lauantaina juhlimassa yhteensä melkein 30 zombia. Muistokirjoituksia luettiin, kuollutta ruokaa syötiin, lahjoja jaettin, filkkejä laulettiin ja pelejäkin pelattiin. Juhlat onnistuivat hyvin, kiitos niiden järjestäjien, jotka (toisin kuin minä) oikeasti olivat siellä järjestelemässä.

Syötävänä oli tarjolla makeita silmiä ja suolaisempaa kalmoista tehtyä piirakkalevitettä, aivokakkua ja matomuffinsseja sekä muuta kamalaa. Olivat hyviä.

Lahjaleikkiä oli vähän muutettu, mikä muutti leikin nopeammaksi ja kivuttomammaksi stopparilahjoja poimineille. Lahjojenjako oli myös sikäli erilainen, että tällä kertaa Erkka ei valinnut lahjaa ensimmäisenä. Muuttuneen luonteen perusteella hittilahjoja oli nyt vaikeampi huomata, mutta ainakin Vampire-kirja, joku toinen roolipeliteos ja Pikku vampyyri kiersivät. Isokokoinen lasijänis ei kiertänyt.

Lahjojen jälkeen laulettiin Liisan filkkejä; ainakin jotkut meistä lauloivat. Ne, jotka oikeasti osasivat laulaa, eivät olleet niin innokkaita.

Lopuksi pelattiin pelejä. Tohtori terapia on hirvittävä peli ja siksi sopikin teemaan yhtä hyvin kuin zombipelitkin.


Ari Seppi